Tervetuloa Kyllölänsaareen mökkilomalle!

Kyllölänsaari sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa Puumalan kauniissa kunnassa Saimaan rannalla. Meillä voit viettää ainutlaatuisen loman nauttien kiireettömyydestä, puhtaasta vedestä ja rauhallisesta ympäristöstä.

etusivu2.JPG

 
Eino ja Eedit Leinonen rakensivat ensimmäisen lomamökin Kyllölänsaareen vuonna 1969. Saareen olivat pioneerit tehneet tien harjoitustyönään neljä vuotta aikaisemmin ja mantereen ja saaren väliseen salmeen oli hankittu puinen kapulalossi, joka toimi  itsepalveluperiaatteella. Saareen päästiin nyt autolla myös kesäaikana ja se toi uusia mahdollisuuksia saaressa asuville ihmisille. Kapulalossi oli eksoottinen keskieurooppalaisille, mutta lisääntyvä liikenne ja asiointi edellytti itsepalvelulossia nopeampaa ja varmempaa kulkuyhteyttä. Puusilta Männikkösalmeen rakennettiin vuonna 1974 ja silta uusittiin kesällä 2013.

Mökkien rakentaminen jatkui mökki vuodessa periaatteella muutaman vuoden ajan ja ne tehtiin maatilan liitännäiselinkeinoksi. Vuokramökkejä on kahdeksan ja viimeisin niistä on valmistunut vuonna 2010. Nykyään mökkitoiminta on eriytetty omaksi yhtiöksi ja sitä jatkavat nyt lapset ja lastenlapset.

Mökit ovat hyvin varusteltuja ja sijaitsevat toisista erillään niin, että jokaisessa voi nauttia luonnonrauhasta, puhtaasta järvivedestä ja perusmökkeilystä. Marjoja ja sieniä löytyy lähialueelta ja kalastusmahdollisuuksia on monia. Myös saimaannorppa saattaa näyttäytyä tyynenä kesäiltana.

Lämpimästi tervetuloa!

etusivu.JPG